Hyvillä mielin joulua kohti
Tutustu Ruokatiedon joulun valmisteluun ja jouluruokaan liittyviin luomu- ja kestävän kulutuksen vinkkeihin.
Ajatushautomo: Ympäristövastuu tärkeämmäksi kuin terveellisyys
Ympäristövastuu nousee elintarvikeketjulle tärkeämmäksi tekijäksi kuin terveellisyys. Näin uskoo ajatushautomo Demos Helsingin kehitysjohtaja Roope Mokka.
Luomun ostokiinnostus on säilynyt
Luomun ostokiinnostus on korkealla ja asiakkaat ovat taloudellisesta tilanteesta huolimatta halukkaita lisäämään luomutuotteiden kulutusta. Tämä käy ilmi Ruokatiedon Luomutiedotuksen tilaaman seurantatutkimuksen tuloksista.
Luomuelintarvikkeet terveellisempiä ja ravinteikkaampia
Uusi Ranskan Elintarviketurvallisuusviraston raportti osoittaa, että luomuelintarvikkeet ovat parempia ihmisille ja sisältävät vähemmän torjunta-ainejäämiä ja nitraattia, jonka on osoitettu aiheuttavan terveydellisiä haittoja kuten diabetesta ja Alzheimerin tautia.
Luomuviljelyalassa reipas kasvu Suomessa vuonna 2009
Luomuviljelty peltoala kasvoi Suomessa 8 prosentilla ja luomutilojen määrän nettolisäys oli 162 tilaa vuonna 2009. Tiedot käyvät selville Eviran julkaisemista ennakkotiedoista vuodelle 2009.
Video kertoo Valkoisen Talon luomupuutarhasta - ja uudesta ajasta
Valkoisen talon luomupuutarhasta on nyt julkaistu video. Videolla rouva Michelle Obama ja Valkoisen talon päällikkö Sam Kass kertovat Valkoisen talon puutarhan perustamisesta ja merkityksestä.
Villiinny sinäkin luomusta
Tutustu Ruokatiedon kampanjaan ja voita Luomu ja tila -keittokirja kommentoimalla kampanjaa.
Intiaanit taitavampia kasvinjalostajia kuin gm-jalostajat
Amerikan intiaanit ovat jo vuosisatoja sitten jalostaneet maissin kasvamaan viileässä korkealla vuoristossa ja kestämään kuivuutta. Nämä vanhat intiaanien jalostamat maissilajikkeet pelasti Dave Christensen.
Mistä ruoka tulee -multimediamateriaali esittelee ruuantuotannon kestävyyttä verkossa
Tutustu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ruokajärjestelmän ekologista, sosio-kulttuurista ja taloudellista kestävyyttä käsittelevään blogiin: www.luomu.fi/mistaruokatulee
Antibioottiresistenssiä luomusiipikarjoissa tavanomaista vähemmän
Luonnonmukaisesti tuotetut kananmunat ja siipikarja eivät sisällä tavanomaista enempää mikrobeja. Luomutuotetut tuotteet sisältävät sitä vastoin merkittävästi vähemmän antibiooteille resistenttejä mikrobeja. Tämä on luomusiipikarjoista saatavien elintarvikkeiden selkeä etu kuluttajille.
Kesän marjapaikat löytyvät verkosta
Kesäiset syömä- ja pakastusmarjansa itse poimiva löytää omat marjamättäänsä sujuvasti Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liiton verkkosivuilta. Jopa 200 000 suomalaista kurvaa vuosittain marjatilalle.
Euroopan komission luomusivut
Eurooppavaaleihin liittyen voit tutustua myös EU:n maatalouden kehittämisohjelmaan luomutuotannon näkökulmasta. Samalla voit suunnitella EU:lle uuden luomulogon!
Luomumarkkinoiden kasvu on seurausta aktiivisten lisääntyneistä ostoista
Aktiivisten luomua ostavien talouksien km. luomuun käyttämä summa oli 274 € viime vuonna, kertoo Nielsenin kuluttajapaneeli. Edellisellä tutkimuskerralla vuonna 2006 summa oli 250 €.
Luomusalaatti tavanomaista parempaa
Luomusalaattia viljelevä Ari Kulmanen teetti itse vertailevan tutkimuksen luomusalaatin ja tavanomaisesti viljellyn salaatin nitraattipitoisuuksista, sillä suomalainen tutkimustieto asiasta puuttuu.
Voittajien luomukotipuutarha Valkoiseen Taloon perustettu
Suuri voitto luomu- ja lähiruuan puolestapuhujille, kun presidentin puoliso Michelle Obama perusti Valkoisen Talon nurmikolle luomukotipuutarhan 20.3. Apuna hänellä olivat tyttäret sekä viidesluokkalaiset läheisestä peruskoulusta.
Luomu ja suomalainen ruokakulttuuri
"Luomussa Suomi on perässähiihtäjä. Jos luomme toimivan luomutuotantokejun, otamme edellämenijät helposti kiinni." Lue elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallion puheenvuoro.
Luomuostot kasvoivat 19% vuonna 2008
Kotitalouksien luomuostot kasvoivat 19% vuodesta 2007 vuoteen 2008. Samaan aikaan kaikki elintarvikeostot kasvoivat 7%. Luomumyynnin arvon kasvusta vastasivat yli 80 prosenttisesti maito- ja lihatuotteet ja kananmunat.
Cronberg: Luomu voi olla yksi julkisen hankinnan periaatteista
Työministeri ja kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtaja Tarja Cronberg vaatii, että kunnat järjestävät julkiset hankintansa kestävästi niin, että pk-yrityksillä ja esimerkiksi luomuruokaa tarjoavilla yrityksillä on mahdollisuus pärjätä hintakilpailussa.
Luomuaurinko loistaa jo 2500 luomutuotteessa
Valvotusta luomutuotannosta kertova vihreä aurinkomerkki löytyy tällä hetkellä 2472 luomutuotteesta. Lähes puolet tuotteista on kasviksia ja kolmannes viljatuotteita.
Luomualalle oma kauneuslehti
Organic Beauty eli Luomu Kauneus on uusi lehti, joka alkoi ilmestyä 6 numeroa vuodessa vuoden 2009 alusta.
Presidentti Obamalla 100 päivää aikaa perustaa kotipuutarha Valkoiseen Taloon
Eat the View on kampanja, jonka tarkoitus on saada uusi presidentti Obama perustamaan kotipuutarha Valkoisen Talon nurmikolle. Ja tuottaa näin osa talon tarvitsemista elintarvikkeista paikallisesti.
Suomalaiset tuntevat luomun merkit ja merkitykset
Suomalaisen viranomaisen valvomasta luomutuotteesta kertova vihreä aurinkomerkki kuuluu arkeen. Sen tunnistaa 84 prosenttia suomalaisista. Vuonna 2000 käyttöön otetun Euroopan unionin luomumerkin muistaa nähneensä vain yhdeksän prosenttia, vaikka EU:n tähkämerkki löytyy yhä useammasta kotimaisesta ja tuontiluomutuotteesta.
Luonnollinen suosituin uusien tuotteiden markkinointiviesti
Luonnollinen oli suosituin uusien tuotteiden markkinointiväittämä uusille elintarvikkeille ja juomille maailmanlaajuisesti vuonna 2008. Asiaa on tutkinut markkinatutkimuslaitos Mintel, jonka mukaan kokonaisvaltainen ja puhdas tulivat terveellisen syömisen uusiksi ihanteiksi.
Luomun ostokiinnostus korkeammalla kuin koskaan
Luomun ostokiinnostus on korkealla ja asiakkaat ovat halukkaita lisäämään luomutuotteiden kulutusta, mikäli tuotteiden saatavuus on helppoa. Tämä käy ilmi Finfood Suomen Ruokatieto ry:n luomuyksikön tilaaman seurantatutkimuksen tuloksista.
|
|