EU:n yhteisen luomumerkin asemaa vahvistetaan
Joulukuun EU:n maatalousneuvoston kokouksen perusteella EU:n yhteinen luomumerkki tulee valmiiksi pakattujen luomuelintarvikkeiden pakolliseksi pakkausmerkinnäksi.
Vihreä lippu kouluille - Kestävän kulutuksen opasmateriaali julkistettu
Kestävä kulutus - opaspaketti julkistettiin Ympäristökasvatuspäivillä lokakuussa Turussa. Paketti on osa Vihreä Lippu koulujen kestävän kehityksen ohjelmaa ja opetuskokonaisuutta.
Tahdon vai tarvitsen? - Kulutustottumukset opitaan alle 10-vuotiaina
Kymmeneen ikävuoteensa mennessä lapset ovat oppineet vähintään puolet kulutusasenteistaan ja tavoistaan. Jo kahden vuoden iässä lapset tekevät ensimmäiset ostospyynnöt vanhemmilleen.
Näkökulmia ravitsemukseen
Ravinnolla on yllättävän monitahoinen merkitys kestävän kehityksen toteutumisessa. Ravinnon tuottaminen voi olla luonnonmukaista tai kestämättömällä pohjalla. Riittääkö ruoka vai onko se vain epätasaisesti jakautunut?
KRAV kertomaan luomutuotteesta myös ympäristövaikutuksia ja alkuperän?
Ruotsalainen luomuvalvontaelin KRAV valmistelee luomumerkintöjen laajentamista. Tuotteen ympäristövaikutukset ja alkuperä haluttaisiin myös kertoa. Tähänastiset luomumerkinnät kertovat vain tuotteen tuotantotavan.
Lämmitettävien luomuruokien edullisuus yllätti lastenruokavertailussa
Lastenruokien hintavertailu on aiheellista, sillä Kuluttajaviraston ja lääninhallitusten tekemän vertailun mukaan lastenruokien hinnoissa on suuria vaihteluja. Vertailussa selvisi myös, että luomuruuat olivat lämmitettävistä ruuista tavallisia ruokia edullisempia.
Ympäristön huomiointi arkipäivässä
Tarjolla on useita ympäristöystävällisiä tuotteita ja palveluita, joita valitsemalla voi vaikuttaa kestävään kehitykseen ja ympäristön huomioimiseen. Vaikuttamismahdollisuudet ovat usein yllättävän lähellä.
Korkeaoja: Luomu suhteellisesti hyvin kilpailukykyinen
Suomalaisen luomutuotannon suhteellinen kilpailukyky on parempi kuin monen muun maamme maatalouden tuotannonalan. Näin sanoi maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja 16.11.
Kuluttajan valinnat ja luomun rooli
Luomuruuan kiinnostavuudesta on esillä monenlaisia näkökulmia. Pintaraapaisulla ne näyttävät keskenään ristiriitaisilta, mutta ovat kuitenkin asian eri puolia. Tämän hetkisen tutkimustiedon voi jakaa karkeasti kahteen: luomu osana ruuan valintatekijöitä ja luomuvalinnan syiden rakentuminen.
Luomutuotannon tutkimus tarvitsee monitieteistä otetta
Maa- ja metsätalousministeriön rahoittama luonnonmukaisen tuotannon tutkimusohjelma on selkeästi osoittanut, että luomutuotannon ongelmien ratkaiseminen edellyttää monitieteistä tutkimusta.
Strategian tavoitteena nostaa Suomi luomun kärkimaaksi
2015 kotimaan vähittäiskaupan myynnissä luomuruuan osuus on 6 % ja maamme elintarvikeviennistä luomun osuus on 10 %. Nämä kehittämistavoitteet on asettanut luomumarkkinoiden strategiaryhmä, jonka asettamia tavoitteita esiteltiin eduskunnan luomupäivässä.
Luomuala perusti uuden yhdistyksen toteuttamaan tuoretta strategiaa
4.10. perustettu Suomen Luomutoimiala ry haluaa koota yhteen hajallaan olevan luomualan kaikki osapuolet toteuttamaan tuoretta luomustrategiaa.
Luomun käyttöön on helppo sitoutua julkisen sektorin keittiöissä
Suomen luomumarkkinoiden kehittämisstrategian tavoitteen mukaan vuoteen 2015 mennessä kaikissa julkisen sektorin ammattikeittiöissä käytetään luomutuotteita.
Suomen luomuvienti yli tuplaantunut viidessä vuodessa
Luomuelintarvikkeiden kysyntä maailmalla kasvaa. Tämä on näkynyt Suomessa viennin myönteisenä kehityksenä ja kasvavina vientimahdollisuuksina.
Luomutuotteet laadukkaampia, kertoo uusi julkaisu
Ei torjunta-ainejäämiä, parempi maku, terveellisempiä meille ja parempia ympäristölle. Nämä ovat useimmin kuluttajien mainitsemia esimerkkejä luomutuotteiden paremmasta laadusta.
Luomulastenruokien myynti jatkaa kasvuaan Ruotsissa
Luomulastenruokien myynti kasvoi 25 % vuoden 2006 alkupuoliskolla Ruotsissa, samaan aikaan kun tavanomaisten lastenruokien myynti on säilynyt ennallaan. Markkinoilla on jo 50 luomulastenruokalaatua.
Luomuviikot kaupoissa 2. - 15.10.
Tämä perinteinen kampanja toteutetaan sadonkorjuun jälkeen, jolloin tuotteiden tarjonta on monipuolisimmillaan.
Monipuolinen luomuvalikoima
Perusruokaa, järkiruokaa, gourmet-tuotteita ja hellimistuotteita - luomutuotteista löytyy ainekset hyvään ruokaan ja tasapainoiseen ruokavalioon. Monipuolisesta tarjonnasta kertovat 2 500 Aurinkomerkillä varustetun tuotenimikkeen lisäksi ulkomaiset tuotteet.
Luomumaissilla sama sato kuin tavanomaisellakin Ohion yliopiston kokeissa
Oikeanlaisissa olosuhteissa luomuviljelty maissi tuottaa samansuuruisen sadon kuin tavanomainenkin. Luomumaissi tuotti km. 13 % suuremman sadon kuin tavanomainen maissi Ohion osavaltiossa keskimäärin.
BioBenessere-hankkeen ja Luomukeittiökeskuksen yhteistyötä jatketaan
Maasta riippumatta ammattikeittiöt ovat merkittävässä roolissa silloin, kun kuluttajia halutaan sitoa luomutuotteiden aktiivikäyttäjiksi.
Luomutuottteiden ostoperusteet vaihtelevat maanosittain
Maailmanlaajuisessa luomuruuan internet-kyselyssä enemmän kuin kaksi vastaajaa kolmesta sanoi, että "luomuruoka on terveellisempää minulle ja lapsilleni kuin muu ruoka".
Luomutilat työllistävät kolmannesta enemmän Britanniassa
Organic works (Luomutyöt) -raportti osoittaa, että luomumaatalous jarruttaa maatalouden työvoiman vähenemistä elintarviketuotannossa.
Luomukurssit käynnistymässä HY Ruraliassa
Luonnonmukaisen maa- ja elintarviketalouden kurssit käynnistyvät 11.9.2006 lähtien Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.
Luomuelintarvikkeiden maku ja väri tulevat luonnosta
Luomuelintarvikkeiden jalostus eroaa tavanomaisten jalosteiden valmistamisesta. Miten vähemmällä lisäaineiden määrällä pärjätään?
Alppimaat luomuasioissa maailman huipulla
Luomulla on vankka sija alppimaiden maataloudessa. Itävallan maatalousmaasta luonnonmukaisella tuotannolla on 14 % ja Sveitsissä 11 %. Tästä huolimatta luomutuotteista on jopa pulaa.
Tommy Tabermann suosii suomalaista ja luomua
Runoilija Tommy Tabermannille ei ole sama, millaista ruokaa hän suuhunsa pistää. Luomutuotteet ovat pitkään kuuluneet Tabermannien ruokapöytään.
|
|